Tietolaatikko: Vuoden työt ja juhlat

Vuoden työt ja juhlat

1800-luvun loppuun asti Suomessa elettiin pitkälti omavaraistaloudessa. Vuoden töiden päämääränä oli pitää huoli siitä, että selviydyttiin, oli ruokaa tarjolla. Sadonkorjuun onnistuminen oli elintärkeää ja vuoden työt tahdittuivat vuodenaikojen mukaan.

 

Keväisin ja kesäisin tehtiin kylvöitä. Pelloille ajettiin ennen lumensulamista lantaa ja kyntötyöt aloitettiin heti lumen sulattua, huhtikuun lopulla ja toukokuun alussa kylvettiin vilja. Eläinten heinä korjattiin heinäkuussa, mutta korjuutöitä ennen siistittiin ja tarvittaessa korjattiin lato. Ennen niittokoneiden käyttöönottoa töihin lähdettiin keskellä yötä, koska tällöin heinä oli kosteaa eikä viikate lipsunut.

Heinänteon jälkeen alkoi elokuussa sadonkorjuun aika. Viikatteiden ja sirppien avulla kerättiin vilja talteen. Elokuussa laitettiin syysruis vielä kasvamaan ja perunat nostettiin syyskuun puolella viikon aikana. Koululaisilla oli perunannostoviikolla lomaa koulusta, jotta lapset pääsivät mukaan auttamaan työn teossa.

Sadonkorjuun jälkeen kynnettiin pellot auki auroilla tai sahroilla ja monin paikoin pidettiin elonkorjuujuhlia, joissa tanssittiin ja syötiin hyviä ruokia.

 

Syksyn töitä olivat viljan puinti, lampaiden keritsiminen ja pellavan valmistus. Lokakuussa teurastettiin lihaa talven varalle. Liha otettiin tarkasti talteen - sitä savustettiin ja suolattiin, osasta tehtiin makkaroita, verestä tehtiin palttua ja sylttyä.

Viljan puinnin tarkoituksena oli erotella jyvät tähkistä. Työ alkoi lyhteiksi sidottujen viljojen kuivaamisella riihessä. Monipäiväisen kuivausurakan jälkeen viljaa lyötiin seinää vasten, jotta raskaimmat jyvät tippuisivat pois. Tämän jälkeen vilja levitettiin lattialle, jossa niitä lyötiin varstoilla, jotta loputkin jyvät tippuisivat pois. Tämä raskas työ oli hyvin pölyistä ja päivän päätteeksi mentiinkin usein saunaan. Puimakoneiden tulo helpotti 1800-luvun lopulta alkaen tätä työtä huomattavasti.

 

Talvikuukausina siirryttiin puhde- tai sisätöihin, jolloin miehet valmistivat ja korjasivat työkaluja, huonekaluja ja astioita, naiset karstasivat villoja, kehräsivät ja kutoivat sekä korjasivat vaatteita. Kylminä talvikuukausina haettiin metsistä puuta haloiksi ja rakennusaineeksi.

 

Sekä keväisin, että syksyisin oli omat leivontapäivät ja pyykinpesuaika. Pyykinpesu kesti monta päivää, kun vaatteet ja lakanat liotettiin ja sitten hangattiin pyykkilautaa vasten ja huuhdeltiin.

 

Helmikuun laskiainen on vuoden ajankohta, jolloin lopeteltiin talven ajan käsitöiden teko, kuten pellavien, hamppujen ja villojen muokkaus ja kehrääminen langoiksi. Laskiaiseen liittyvät kansanuskomukset liittyvät vahvasti naisen toimenkuvaan – ajateltiin, että kaikki mitä tehtiin tai jätettiin tekemättä vaikuttavat naisten töihin - käsitöiden raaka-aineisiin, karjanhoitoon ja pihapiirin hyötykasveihin. Vastaavanlainen taitekohta miehille oli joulun aika.

Sadon ja yleisesti elämän onnistumista pyrittiin edesauttamaan tietyillä tavoilla, joiden uskottiin tuovan onnea. Ajateltiin esimerkiksi, että kaikki merkittävimmät työt kuten kylvö, sadonkorjuu, teurastus ja leipominen piti aloittaa "yläkuulla", muuten epäonni kohtaisi.

Laskiaismäkeen liittyy ajatus siitä, että sillä uskottiin varmistettavan hyvä pellavasato.  Pellavaonnea etsittiin huutamalla koko talonväen voimalla mäessä esimerkiksi, että: “Pitkiä pellavia, pitkiä pellavia, sontaa ja kieroja naapurin muorille!” tai, että ”Pitkiä pellavia, hienoa hamppua, nauriita kuin lautasia ja lanttuja kuin nurkanpäivät!”  

Vastaavasti ajateltiin, ettei laskiaisena saanut kehrätä, koska muuten kesällä lampaat sairastuisivat, lehmät loukkaisivat jalkansa, käärmeet ja kärpäset ahdistelisivat ja ukkoset ja myrskyt tekisivät tuhojaan. 

Katolisen kirkon perinteessä laskiaisviikon keskiviikko – tuhkakeskiviikko -  aloitti paastonajan. Tällöin ”laskeuduttiin paastoon”.  Seitsemän viikkoa myöhemmin pääsiäisenä ”päästiin paastosta”.

Laskiaisen karnevaalihenkinen ja riehakas ilonpito on etenkin kaupungeissa saanut muualta tulleita vaikutteita. Helsingissä on puhuttu “Venäläisistä karnevaaleista”, johon kuului karnevaalikulkue, suuret juhlat, rekiretket ja blinien syönti. Maaseudulle huviajelu ja muut kaupunkilaisten tavat levisivät hieman myöhemmin.

Rasvaisen ruoan syönti liittyy jälleen ajatukseen siitä, että mitä rasvaisemmat sormet, sitä paremmin kotieläimet voivat. Hernekeittoon laitettiin näin ollen enemmän lihaa ja syötiin pannukakkua.

Laskiaisen jälkeisellä ajanjaksolla ennen pääsiäissunnuntaita uskottiin tuonpuoleisten pahojen henkien ja trullien olevan liikkeessä. Tänä aikana tuli varmistaa onni seuraavalle kesälle ja vuodelle – onnistuneelle satokaudelle, ihmisten ja eläinten hyvinvoinnille. Näin esimerkiksi lauantain saunan ajaksi saatettiin kattaa pöytä vieraileville hengille ja pahantahtoisia voimia torjuttiin piirtämällä suojaavat merkit ovien päälle.

Usko ”pahaan silmään” on ollut perin yleistä. Mustasukkaiset tai kateelliset henkilöt olivat pahan silmän omaavia henkilöitä. Heidän uskottiin vaikuttavan eläimiin siten, että lehmät ehtyivät ja kanat lakkasivat munimasta. Maito- ja voionni oli uhattuna.

Pääsiäisen ajankohdan lisäksi paha silmä pystyi uskomuksen mukaan vaikuttamaan myös elämän taitekohtien aikaan – esimerkiksi kastamaton lapsi tai morsian ennen vihkimistä oli altis pahalle silmälle – he voivat sairastua tämän vaikutuksesta.

Ketä tahansa on oikeastaan voitu syyttää pahasta silmästä ja vieraiden katseelta on peitetty esimerkiksi voin kirnuaminen.

Etenkin Pohjanmaalla sytytettiin lankalauantaina suuria kokkoja, valkeita ja näiden avuin ilmaan levitettiin tervan ja savun tuoksua, jonka ajateltiin häätävän pahat voimat pois. Illat olivat juhlia, jolloin nuorilla oli myös mahdollisuus tavata toisiaan.

Perinteisiä pääsiäisruokia olivat munamaito, rieskat, piimästä tai rahkasta tehdyt piirakat, juustot, eläinten verimakkarat ja vasikkapaistit. Mämmi oli jälkiruoka, joka tarjosi paastonaikaan energiaa ja sitä voitiin syödä erityisesti pitkänä perjantaina jolloin ei ollut soveliasta tehdä tulta ja syötiin kylmiä ruokia auringonlaskun jälkeen. Pitkänäperjantaina tarjottiin mämmin lisäksi usein kapakalaa, silakkaa ja kuivaa leipää. Muna-, maito- ja lihatuotteita ei saanut tällöin syödä. 1700-luvulle saakka mämmiä syötiin myös ruislevän päällä.

Metsä- ja vesilintujen munat muodostivat kevätkesällä ihmisille tärkeän ravinnonlähteen. Pääsiäisenä keitettiin munia talon väelle ja palkaksi virpojille ja toivottiin onnea munien löytämiselle. Ajateltiin myös, että pääsiäisenä harakat ja varikset munivat ensimmäiset munansa, missä tahansa säässä.

 

Ympäri maailman eri kulttuureissa muna on symbolisoinut maailman ja uuden elämän alkua. Esimerkiksi kalevalaisessa runonkerronnassa myyttisen sotkan muna putoaa veteen ja sen sirpaleista syntyy maailmankaikkeus. Kotoisesta kulttuuristamme hivenen kauempana Indonesiassa Sumatran saarella Minangkabaut-alkuperäisväestön 1930-luvulta tallennetussa myyttisessä maailmankuvassa maa tasapainoilee puhvelin sarvien päällä, joka seisoo suuren munan päällä ja muna taas valtavan kalan selässä.

Kristinuskossa muna symbolisoi ylösnousemusta. Munankuori vertautuu kristuksen hautaan, josta elämä murtautuu ulos. Ensimmäiset kirjalliset merkinnät maalattujen pääsiäismunien antamisesta ovat 900-luvulta. Munien lisäksi myös tiput ja puput ovat perinteisiä uuden elämän ja hedelmällisyyden tunnuksia. Usein nämä hahmot seikkailevat erilaisissa koristeissa ja pääsiäiskorteissa, mutta myös pääsiäisnoidat ovat ottaneet sijan perinteessä, joka kulkeutui Ruotsista Suomeen. Ruotsalaislapsilla oli 1800-luvulla tapana lähettää toisilleen pääsiäiskirjeitä, joissa annettiin matkustuslupia Kyöpelinvuorelle, salakähmäiseen paikkaan, jossa noitien ajateltiin asuvan. Suomessa pääsiäiskortteja alettiin postittaa 1870-luvulla.

 

Maailman luomiseen liittyvistä myyteistä löytyy täältä lisää tietoa: https://antroblogi.fi/2017/02/luomismyytti-kalevala/

 

Lähteitä:

S. Backmann, I. Ihrcke-Åberg, Kyrkslätts hembygdsförening r.f.: Vanha Kirkkonummi. Tammisaari 2006

G. Duprat: Pannukakusta päärynäksi. Kuinka maailma on ennen nähty. 2009

Verkko, Facebook-sivustot:

Suomen Kotiseutuliitto, Suomi syö ja juo -hanke, Suomenusko/Taivaannaula, Kansallismuseo