14. Ratavalli ja Puolukkamäki

Tallbo taustalla oikealla ja Toivasen autokorjaamo vasemmalla. 1980-luku. Kuva Kirkkonummen kulttuuritoimi.
Ratavalli
Ratavallin asuinkortteli sijaitsee Masalan rautatieaseman ja Puolukkamäen välisellä alueella rautatien, Sundsbergintien ja Masalantien välissä. Aluetta on rakennettu vuodesta 2014 alkaen. Tätä ennen paikalla sijaitsi teollisuus- ja asuinrakennuksia. Vanhasta rakennuskannasta on edelleen jäljellä 1930-luvulla rakennettu koulurakennus.
Osa Ratavallin uusista kaduista, väylistä ja puistoista on nimetty Masalan ensimmäisen suomenkielisen koulun johtokunnan jäsenen, asemapäällikkö Verner Rydmanin mukaan.
Puolukkamäki
Puolukkamäki sijaitsee Ratavallin vieressä, Sundsbergintien, Masalantien ja Puolukkamäki -tien välisellä alueella. Alue on aiemmin kuulunut Nissnikun tilalle, kunnes siitä lohkottiin tontit Karlberg, Hildefrid ja Tallbo.
Kirkkonummelainen puuseppä Karl August Strömberg asettui 1800-luvun lopulla perheineen Karlbergin tontille asumaan. Strömbergeillä oli asuintalossaan puusepänverstas, ”Masaby snickeri”, ja talossa toimi myöhemmin puhelinkeskus. Strömbergit palasivat Puolukkamäelle Porkkalan vuokrakauden jälkeen. Talossa asuttiin pitkälle 2000-luvun puolelle, kunnes se vuonna 2006 purettiin huonokuntoisena pois.
Puolukkamäki-tien varrella sijaitsee "Patrosen talo”, joka rakennettiin nykyisen Puolukkamäentien varteen Väinö Salmikarin omistamana vuonna 1938. Salmikarit asuivat talossa Porkkalan vuokrakauteen asti. Vuonna 1961 taloon muutti asumaan Patronen perheineen.
Mäellä kohoava vaalea rakennus - Tallbo - on rakennusmestari Leonard Strömberg vuonna 1914 rakennuttama talo. Leonard suunnitteli myös Ljusdalan ja toimi Hvitträskin arkkitehtiateljeessa mm. piirustusten puhtaaksi piirtäjänä. Hän oli myös taitava purjeveneiden veistäjä ja matkusti Amerikassa, myös yhdessä arkkitehti Saarisen kanssa. Hänen vaimonsa Aina toimi Hvitträskissä lastenhoitajana. Tallbon vieressä sijaitseva punainen rakennus siirrettiin vuonna 1939 Terijoelta paikoilleen Masalaan. Talossa toimi 1960-luvulla ”Toivasen rengasliike”.
Ratavallin puolella mäkeä sijaitsee kunnallisten palveluiden alue - terveyskeskus ja monitoimitalo - kuten myös läheisen Nissnikun koulun väistötilat, jotka valmistuvat vuonna 2025.