14. Ratavalli ja Puolukkamäki

Tallbo taustalla oikealla ja Toivasen autokorjaamo vasemmalla. 1980-luku. Kuva Kirkkonummen kulttuuritoimi.

Ratavallin ja Puolukkamäen etappipiste sijaitsee Masalan monitoimitalon pihassa. Ratavalli sijoittuu Ratavallinpolun, Masalantien ja Sundsbergintien väliselle alueelle. 

Ratavallin uutta kerrostalovaltaista asuinaluetta on rakennettu vuodesta 2014 lähtien. Ennen kerrostaloja alueella on sijainnut sekä kouluja että teollisuus- ja asuinrakennuksia. Vuonna 1938 valmistunut Masalan suomenkielinen kansakoulu sijaitsee edelleen alueen keskellä. Uuden Ratavallin asuinalueen kadut ja tiet ovat saaneet nimensä Masalan rautatieaseman asemapäällikön Verner Rydmanin nimestä. 

Masalan monitoimitalo sijaitsee Puolukkamäellä. Puolukkamäen tontit Karlberg, Hildefrid ja Tallbo kuuluivat aiemmin Nissnikun tilalle.

Puuseppä Karl August Strömberg asettui 1890-luvulla asumaan perheineen Karlbergin tontille, joka sijaitsi Masalantien ja rautatien välisellä alueella. Strömbergeillä oli asuintalossaan puusepänverstas, ”Masaby snickeri”, ja talossa toimi myöhemmin myös puhelinkeskus.

Vuonna 1914 puuseppä Karl August Strömbergin poika, rakennusmestari Leonard Strömberg, rakensi mäelle Tallbon. Tallbon viereen siirrettiin vuonna 1939 Terijoelta talo, jossa toimi 1960-luvulla ”Toivasen rengasliike”. 

Puinen, keltainen ”Patrosen talo” rakennettiin nykyisen Puolukkamäentien varteen Väinö Salmikarin omistamana vuonna 1938. Salmikarit asuivat talossa Porkkalan vuokrakauteen asti. Vuonna 1961 taloon muutti asumaan Patronen perheineen. 

Sundsbergin- ja Masalantien risteykseen rakentui 1980-luvulla teollisuuskiinteistö. Rakennusta kutsutaan Temanan taloksi. Toiminnan loputtua ja rakennuksen jäätyä tyhjilleen 1990-luvulla heräsi Masalan asukkaiden keskuudessa toive saada tilat asukkaiden käyttöön. Toive toteutui ja monitoimitalon toiminta sai alkaa. Tiloissa on nykyään kirjasto, urheilusali sekä nuoristoimen ja eri harrasteseurojen käytössä olevia tiloja. 

Monitoimitalon ja rautatien väliselle alueelle on rakentunut 1990-2000-luvuilla myös terveyskeskus ja rivitaloyhtiö.